Jos elokuvaa tai muuta kuvaohjelmaa esitetään ja levitetään
vain täysi-ikäisille ( 11 §) tai se sisältönsä
perusteella voidaan vapauttaa ennakkotarkastuksesta (4 §), vaikka sitä
esitetään tai levitetään alle 18-vuotiaille, on siitä
tehtävä ilmoitus elokuvatarkastamoon. Ilmoitus on myös tehtävä
kuvaohjelmasta, jota on esitetty tai tullaan esittämään Suomen
televisiossa ennen klo 21, kun tällaista ohjelmaa levitetään
tallenteena tai tilausohjelmapalvelussa (4 a §).
Ilmoittaminen on maksutonta, jos kyseessä on sisältönsä
perusteella tarkastuksesta vapautetut kuvaohjelmat (4 §).
Jos levittäjä ilmoittaa tallenne- tai tilausohjelmapalvelujakeluun
kuvaohjelmia, joita on esitetty Suomen televisiossa ennen klo 21 tai joita
levitetään vain täysi-ikäisille, peritään ilmoittamisesta
vuosittainen valvontamaksu.
Ilmoitus voidaan tehdä joko sähköisen ilmoitusjärjestelmä
kautta tai perinteisellä paperisella lomakkeella. Sähköisen
järjestelmän käyttö edellyttää käyttäjäsopimusta.
Kaikissa ilmoitetuissa ohjelmissa on oltava Valtion elokuvatarkastamon ohjeiden
mukaiset merkinnät.
Ilmoitus K18-kuvaohjelmasta
Elokuvat, joita esitetään tai leviteään vain 18 vuotta
täyttäneille, rekisteröidään elokuvatarkastamossa
maahantuojan tai muun levittäjän tekemän ilmoituksen perusteella.
Elokuvatarkastamo voi ilmoituksen perusteella pyytää kopion ohjelmasta,
jos epäilee elokuvan sisällön olevan rikoslain vastaista.
Ilmoitus kaikille sallitusta kuvaohjelmasta
Osaa kuvaohjelmista ei tarvitse tarkastuttaa, vaikka niitä esitetään
tai levitetään alle 18-vuotiaille. Ohjelmista on kuitenkin tehtävä
ilmoitus Valtion elokuvatarkastamolle. Kuvaohjlemia, joita saa tarkastuttamatta
esittää tai levittää alle 18-vuotiaille on sellaisisia,
jotka
1) jotka on valmistettu yksinomaan koulutusta tai muuta sivistyksellistä
tarkoitusta, tieteellistä tutkimusta tai harrastustoimintaa varten;
2) jotka on valmistettu yksinomaan markkinointia varten, lukuun ottamatta
kuvaohjelman markkinointia alle 18-vuotiaille;
3) jotka sisältävät yksinomaan tai pääasiallisesti
musiikkiesityksiä taikka toisinnoksia kulttuuri-, urheilu- tai liikuntatapahtumista
tai hartaustilaisuuksista taikka muista vastaavista tilaisuuksista ja tapahtumista;
4) jotka sisältävät yksinomaan ajankohtaista uutisaineistoa;
5) jotka sisältävät kaikenikäisille lapsille sopivia animaatio-,
leikki-, askartelu- tai muita vastaavia esityksiä; tai
6) joissa käsitellään matkailua, ympäristöä
tai niihin verrattavia aiheita.
Ilmoitus televisiossa ennen klo 21 esityistä kuvaohjelmista
Kuvaohjelmasta, jota on esitetty tai tullaan esittämään Suomen
televisiossa ennen klo 21, on tehtävä ilmoitus Valtion elokuvatarkastamolle,
ennen kuin sitä aletaan levittää tallenteena tai tilausohjelmapalveluna.
Ilmoituksesta on käytävä ilmi ohjelmalle sopiva, sen haitallisuuteen
perustuva ikärajasuositus. Ikärajasuositus määräytyy
joko televisioyhtiöiden ja Viestintäviraston solmiman ns. vedenjakajasopimuksen
mukaisiin lähetysaikoihin perustuen tai elokuvatarkastamon ikärajaluokituksen
perusteiden perusteella.
Tarkastuksesta vapautetun kuvaohjelman tarkastaminen
Elokuvatarkastamo voi pyytää tarkastuksesta vapautetun kuvaohjelman
tarkastettavaksi, jos epäilee ohjelman sisältävän lapsille
haitallisena pidettävää aineistoa, ja kieltää kuvaohjelman
esittämisen tai levittämisen alaikäiseltä.
Periaatteessa jokainen kuvaohjelmanimike ilmoitetaan elokuvatarkastamolle
vain kerran, mutta jos kuvaohjelmatallenteen tai esitettävän kuvaohjelman
sisältö tai tunnistetiedot muuttuvat (esim. EAN-koodi vaihtuu, tallenteen
kesto muuttuu), on ohjelmasta tehtävä uusi ilmoitus.
Päivitetty
30.06.2009